Saturday, January 24, 2015

Tunteita...

Kyllä äitiys on ihanaa...

Tunteita tulee ja menee ja ennenkaikkea kovalla vauhdilla. Eilen heräsin jokseenkin... aikuisuuteen??!! Uusi tunne jota ei aikaisemmin niin hirveästi ole osannut ajatella ja käsitellä vaikka ehkä se meillä kaikilla on jossakin aivojen sopukassa aina olemassa...

Kyseessä on.......

Menettämisen pelko.

Ei nuoret ihmiset lähde pois, ei ne häivy, katoa, kuole. Itseen voi luottaa, mieheen voi luottaa, ystäviin voi luottaa. 

Noin viiden aikaan olimme eilen pojan ja sisareni kanssa vanhempieni luona. Ajaessa Kokkolasta Veteliin motkotimme siitä kuinka ihmiset ajaa niin hiljaa, että rekat (joojoo täysperävaunurekkakuorma-autoyhdistelmäisotautot) ohittelee tavallisia henkilöautoja. Mitä vaaratilanteita!!! Vartin yli viisi linnuntietä ehkä kilometrin päässä kotoa sattui onnettomuus. 40-vuotias nainen menetti autonsa hallinnan, ajautui rekkaa päin ja hän kuoli. Liikenne ohjattiin vanhempieni takaa kulkevan tien kautta useamman tunnin ajan. Tiesimme silloin heti, että jotain todella kamalaa oli tapahtunut. Minä ja mieheni olemme veteliläisiä. Tunnemme suurimman osan siellä asuvista ihmisistä. Kuka on loukkaantunut!! Muutama vuosi sitten samassa kohtaa kuoli 17-vuotias. 

Menettämisen pelko. 

Ajoin hyyyvin rauhallisesti kotia kohti illalla. Lapsen myötä menettämisen pelko saa uuden merkityksen. Pelkään, että menetän lapseni. Yksi tapaturma. Pelkään, että menetän mieheni, siinä ohessa lapseni menettää isän, se tarkoittaa kahta menetystä yhden sijaan. Yksi tapaturma. Pelkään, että menetän itseni, lapseni menettää äitinsä. Sitä en antaisi itselleni anteeksi. Äidit eivät pidä huolta itsestään, eivät välitä omasta turvallisuudestaan vaan tekevät kaiken lapsen edun mukaisesti. Emme ole supersankareita ja kuolemattomia. Silti, eniten pelkään menettäväni lapseni! Sitä ei tarvinnut aikaisemmin pelätä ja se pelko on musertavin mitä äitiyden tunneskaalasta löytyy.

Olenko nyt kasvanut aikuiseksi?!

(PS. Meidän pelonaihe on tänään jo 7kk!!)

1 comment:

  1. Kun Joona oli vauva en osannut oikein kamalasti pelätä. Mutta Juuson myötä asiat on muuttuneet ja nykyään minä, itse järki ja rauhallisuus, käyn kurkkimassa välillä päiväunien aikaan,että hengittääkö Justus.

    ReplyDelete